Toimintaa ja tapahtumia
Cinemaissí-elokuvafestivaali järjestetään vuosittain vaihtuvan teeman ympärille. Tarjoamme näkymiä Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin aiheisiin. Festivaaliohjelmaan kuuluu seminaareja, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia. Osana projektia kutsumme yhteistyöhön alan erikoisasiantuntijoita. Näin haluamme osaltamme edesauttaa yhteistoimintaa asiantuntijoiden, ohjaajien, opiskelijoiden ja yleisön välillä.
Vuonna 2009 festivaalimme teemana on "Kansat liikkeellä". Juhlimme myös Kuuban elokuvainstituutin ICAIC:n 50-vuotisjuhlavuotta ohjaaja Fernando Pérezin retrospektiivillä ja monipuolisella ohjelmatarjonnalla.
Vuonna 2007 syntyi lapsille, nuorille ja lapsiperheille suunnattu Cinemaissíto. Se on saanut oman tilansa festivaalin yhteydessä. Vuoden 2009 Cinemaissíto järjesti ensimmäistä kertaa animaatiotyöpajan 12-16-vuotiaille nuorille. Animaatiosarja "The Children's Rights" saa ensi-iltansa Cinemaissítossa.



